Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

torstai 5. tammikuuta 2017

Muodon yliarvostamisesta

Kirjallisuudessa on muoto ja sisältö. Muoto koostuu siitä, miten kerrotaan, ja sisältö on sitä, mitä kerronta lukijalle viestii. Sisältö ei siis koostu pelkästään juonesta ja tarinan yksityiskohdista, vaan sisältöä on koko se maailmankuva ja elämännäkemys, jota teksti heijastaa ohjaamalla lukijaa sekä älyllisiin pohdintoihin että tunne-elämyksiin.

Muoto ja sisältö eivät ole toisistaan irrallisia, vaan muodon tehtävä on tukea sisältöä johdattamalla lukija ymmärtämään se mahdollisimman hyvin. Usein siihen riittää selkeä ja yksinkertainen rakenne ja tyyli, jolloin lukija ei yleensä edes tiedosta olevansa tekemisissä muodon kanssa. Tällainen muoto tavallaan piilottaa itsensä, ja sen huomaisi vain, jos siinä olisi häiritsevää kömpelyyttä tai kömmähdyksiä.

Joskus muoto voi palvella sisältöä myös vaikkapa tietoisen sirpaleisella rakenteella ja huomiota herättävillä tyylikeinoilla. On olemassa kirjallisuutta, jossa muoto on niin erikoista, että se suorastaan huutaa olemassaoloaan. Sekin on hyvää kirjallisuutta, jos muoto täyttää tarkoituksensa tukea kirjan sisältöä, ja sisältö erilaisine ulottuvuuksineen on hyvä.

Kirjallisuuden arvottamisen ongelmaksi nousee kuitenkin arvottajien taipumus kunnioittaa muotoa niin paljon, että kirja julistetaan hyväksi, vaikka sisällöstä kuoriutuva maailmankuva ja elämännäkemys olisivat sekavia ja tekstin herättämät pohdinnat latteita ja mitäänsanomattomia.

Muodon yliarvostaminen on helppo selittää foucaultlaisittain. Kirjallista muotoa voi verrata diskurssiin, jota käyttämällä tekijä positioi itsensä, eli selväkielisemmin sanottuna, käyttämällä selkeästi erottuvaa ja hienona pidettyä rakennetta ja tyyliä kirjailija samalla viestii lukijalle kuuluvansa kirjallisuuden eliittiin. Kriitikkokin voi tuntea epävarmuutta tuollaisen julistuksen edessä eikä uskalla epäillä, etteikö sisältökin olisi arvokasta.

Moni kirjailija tietää sen, ja osaa käyttää sitä hyväkseen. Koristeellisella muodolla kuorrutetaan tyhjänpäiväinen sisältö, ja syntyy se kakku päältä kaunis, jota ylistetään ja palkitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti