Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Milja Kaunisto: Piispansormus

Piispansormus on julkaistu Gummeruksen kustantamana vuonna 2015, ja se on Olavi Maununpojasta kertovan trilogian päätösosa. Kysymyksessä on todella trilogia, eikä vain samasta henkilöstä kertova kolmen teoksen sarja, sillä osat liittyvät kiinteästi yhteen ja selittävät toisiaan, ja keskeiset merkitykset avautuvat vain kaikki osat lukemalla.

Piispansormus johdattaa perimmäisten kysymysten äärelle, sillä päähenkilöt joutuvat pohtimaan keskinäisen suhteensa ohella myös elämänsä tarkoitusta ja maailmankuvaansa.

Kirjan rakenne noudattaa kahden aiemman osan kaavaa: alussa ja lopussa on vanhan Olavi Maununpojan ajatuksia, keskellä ensin hänen rakastettunsa Miraclen vanhempiin liittyvää kerrontaa, ja sitten siirrytään Olavi Maununpojan minäkerrontaan.

Tässä kirjassa tulee entistä selvemmäksi, että Olavi Maununpoika on epäluotettava kertoja. Hän kaunistelee virheitään, syyttää erehdyksistään muita, ja projisoi omia halujaan kuvitelmiinsa Miraclen haluista, mutta yhä useammin hän pystyy myös rehellisesti tarkastelemaan itseään ja vaikuttimiaan. Hänen hallitsematonta alkoholinkäyttöään ja mustasukkaisuuskohtauksiaan tarkastellaan armottoman rehellisesti, ja niiden yhteys hänen heikkoon itsetuntoonsa tulee selkeästi esiin.

Kirjassa on viihteellis-seikkailullinen juoni ja rehevää ihmis- ja yhteisökuvausta, mutta yhä enemmän painopiste siirtyy pohdintaan Jumalan olemuksesta ja pahuuden ongelmaan. Olavi Maununpojan ajatusmaailma on ollut jyrkän dualistinen, Jumalan vastavoimana on ollut Saatana. Miracle kyseenalaistaa dualismia, vaikka mieltääkin itsensä noidaksi. Minun mielestäni kumpikin alkaa lähestyä spinozalaista ajatusta Jumalasta, joka on kaikki, ja jonka ulkopuolella ei ole mitään. Jumalan luomaa on kaikki olevainen, ja kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaan.

Loppukohtaus on hyvin kaunis, itkin lukiessani sen. Se päättää kirjan tavalla, joka nostaa ihmisten toisiaan kohtaan tunteman rakkauden heijastukseksi siitä suuresta Rakkaudesta, jota Jumalan voi ajatella edustavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti