Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Takakannen esittelyssä tästä Gummeruksen vuonna 2014 kustantamasta romaanista mainitaan: "Kalmantanssi jatkaa Olavi Maununpojan hurmaavan rietasta tarinaa, joka alkaa Milja Kauniston valloittavassa Synnintekijä-romaanissa."

Mietin, voisiko keksiä lausetta, joka vielä tehokkaammin torjuisi ne lukijat, joille tällä kirjalla on eniten annettavaa. Hurmaavaa riettautta voi tietenkin löytää, jos on seksuaaliasioissa kovin ahdistunut ja kokee vapauttavana tekstin, jossa asioista puhutaan suoraan ja kainostelematta. Mutta riettautta on silloin vain lukijan mielessä eikä tekstissä, vaikka se toisinaan käyttääkin alatyylin sanoja kuvatessaan ihmiselämään kuuluvia asioita, niitäkin, jotka eivät ole kauniita.

Kalmantanssi tekee Synnintekijän tavoin analyysia keskiaikaisesta ajatusmaailmasta ja samalla siitä, mikä on omankin ajattelumme pohjavirta. Etiikan ja uskonnollisen ajattelun lisäksi painottuu nyt myös taikausko. Kirjan rakenne on sama kuin Synnintekijässä, tässäkin alku ja loppu ovat vanhan Olavi Maununpojan mietteitä, ja ennen varsinaisia tapahtumia, jotka ovat Olavi Maununpojan minämuotoista kerrontaa, on kertomus varhaisemmista tapahtumista, joiden vaikutus pääjuoneen selviää vasta myöhemmin.

Taikuuteen ja noituuteen uskottiin keskiajalla yleisesti, ja taikausko on varsin helppo herättää nykyihmisessäkin. Usko noidalta saatuihin voimiin ja taikuuteen ei periaatteessa eroa siitä, miten kristitytkin saattavat tulkita uskoaan, ja siitä on luonnollista päätyä uskomaan myös Saatanan voimiin. Olavi Maununpojan isä tulkitsee huolestuneelle pojalleen asioita kuitenkin varsin tervejärkisesti.

Olavi Maununpoika kasvaa kirjan aikana epäilysten jälkeen ymmärtämään seksuaalisten halujen luonnollisuuden ja näkee omat tunteensa rakastettuaan kohtaan puhtaina ja kauniina. Hän ymmärtää myös, että synti on jotain aivan muuta kuin seksuaalisia lankeemuksia, synti on sitä, että hylkää apua tarvitsevan ihmisen.

Kirjassa leikitellään myös sukupuolirooleilla, kuten Synnintekijässäkin, ja Jeanne D'arcin tarina saa varsin mielenkiintoisen uustulkinnan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti