Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

torstai 8. joulukuuta 2016

Juhana Säde: Kaupunkien kuningatar

Kaupunkien kuningatar, joka ilmestyy Myllylahden kustantamana vuonna 2017, mutta jonka olen saanut luettavakseni ennakkopainoksesta, on jatkoa romaanille Maattomat kuninkaat. Jo tuossa esikoisteoksessaan Juhana Säde osoitti sekä taitonsa kirjoittaa nautittavaa tekstiä että kykynsä kirjoittaa historiallista romaania, joka perustuu asiantuntemukseen.

Kuten Maattomat kuninkaat myös Kaupunkien kuningatar on historiallista romaania parhaimmillaan. Se herättää eloon kuvaamansa aikakauden ja antaa lukijalle mahdollisuuden ymmärtää silloisia käytäntöjä, uskomuksia ja ajattelutapoja. Hämeestä Konstantinopoliin päätyneen Rautian minäkerronta on kuvauskeinona varsin oivallinen, sillä Rautia tekee älykkäitä ja perusteltuja havaintoja kulttuurieroista ja on samalla esimerkki kulttuurien sekoittumisesta ja ihmisen kyvystä oppia uutta ja sopeutua.

Kaupunkien kuningattaren kehyskertomuksena on pappismunkki Nikeforos Kappadokialaisen selvitys siitä, miten kirja on syntynyt hänen toimittamanaan nahkakääröistä, jotka sisälsivät Rautian sanelun mukaan kirjoitettuja muistelmia. Kirjan lukujen numerointikin on tehty niin kuin pappismunkki sen olisi tehnyt. (Se voi tosin olla lukijalle hämäävää, joten selitän tämän arvion liitteessä tuon numeroinnin perusteet.)

Kun päästään varsinaiseen tarinaan, pappismunkin ääni vaihtuu Rautian minäkerronnaksi. Sankarin ja hänen aiempien vaiheittensa esittely on ratkaistu suorastaan nerokkaasti ja hyvin vaikuttavasti niin, että Rautia herää taistelukentällä vainajien keskellä, eikä aluksi muista lainkaan, missä hän on ja miten hän on sinne joutunut. Rautian ajatusten selkenemisen myötä lukija sitten saa tarvitsemansa tiedot ajasta, paikasta ja sankarista itsestään.

Kirjasta ei puutu vauhtia eikä seikkailua ja ripaus romantiikkaakin on, mutta kirjan suurena ansiona on sen tarjoama kattava ajankuva. Itä-Rooman valtakunnan valot ja varjot, kristinuskon vähittäinen läpimurto, monet meille oudot tavat mutta myös ikiaikaiset vallan ja vastuun ongelmat tuodaan esiin. Kirjailija ei tarjoa yksinkertaisia vastauksia, mutta Rautia kasvaa kuitenkin vähitellen karttamaan ainakin tarpeettomalta tuntuvaa julmuutta, ja hänen kostonhalunsakin lientyy. Kirjassa maistuu elämä sen karuudessa mutta myös kauneudessa.

Liite: Lukujen numeroinnissa käytetään vanhaa kreikkalaista tapaa, jossa numerot merkitään kirjainmerkillä, jonka tunnistaa numeroksi sen yläkulmassa olevasta pilkusta. Kirjaimet alfasta jotaan ovat numerot 1-10, kuitenkin niin, että epsilonin (5) ja zetan (7) välissä on myöhemmästä aakkostosta kadonnut kirjain stigma (6). Luvut 11-19 kirjoitetaan kuin luvut 1-9, mutta niiden edessä on jota. Luku 20 on meidän k-kirjaintamme vastaava kappa, ja 21-29 kirjoitetaan kuin 1-9, mutta niiden edessä on kappa-kirjain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti