Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Vuonna 2016 Otavan kustantamana julkaistu Tiranan sydän on Statovcin toinen romaani. Esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyi vuonna 2014, ja Helsingin Sanomat palkitsi sen vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena.

Kerronnallisesti monimutkaisilla ratkaisuilla pyritään usein antamaan vaikutelma kirjailijan taitavuudesta ja osoittamaan, miten hyvin hän hallitsee tyylilliset tehokeinot. Pahimmassa tapauksessa muodolla peitetään se, että sisältö on köykäinen. Tiranan sydän on kuitenkin sellainen teos, jossa muoto palvelee sisältöä ja tuo keskeisen viestin esiin paremmin kuin pelkistetympi ja helppolukuisempi kerronta sen tekisi.

Kysymys on siitä, miten ihminen kokee itsensä, ja miten muut kokevat hänet. Jokaisella on minäkertomus, jonka hän kertoo itselleen. Luomme sen siitä, miten ympäristömme meidät määrittelee, ja mitä esikuvia löydämme, mutta pohjalla on myös vaistomainen tieto omista tuntemuksistamme, joille aina ei löydy tukea mistään. Henkilökohtainen minäkertomuksemme elää ja muuttuu, mutta lisäksi ovat ne minätarinat, joita esitämme kohtaamillemme ihmisille. Heidän mielikuvansa meistä perustuu siihen, mitä kerromme, mutta he reagoivat meihin myös sen mukaan, mihin heidän aiemmin tuntemaansa ryhmään heidän mielestään kuulumme.

Nuori Buhar muuttaa henkilökohtaista minäkertomustaan ja varsinkin muille kertomaansa minätarinaa moneen otteeseen. Hänen paras ystävänsä Agim tekee samoin, mutta ymmärtää jo varhain, että mieheys ja naiseus ovat jokaisessa valmiuksina, joista kannattaa hyväksyä se yhdistelmä, mikä itselle on luontainen.

Buharin harhailu eri maissa ja erilaisissa ympäristöissä saa hiukan keinotekoisia makuja, vaikka sisältääkin paljon oivalluksia siitä, mitä missäkin koetaan erilaisuutena. Huikeaa on kuitenkin vertailu siihen, miten luontevasti Buhar vaihtaa sen mitä sukupuolta edustaa, samoin kuin seksuaalista suuntaustaan, ja miten tiukasti säänneltyä on "virallinen" sukupuolen vaihtaminen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Miksei voi olla mies tai nainen yksinkertaisesti ilmoittamalla siitä, pukeutumalla miehen tai naisen vaatteisiin, ihmettelen kuunnellessani häntä, miksi jokainen ei voi tuoda itseään esille omalla tavallaan, miehenä tai naisena?

Kun Buhar ilmoittautuu naiseksi pukeutuneena karsintaan, jossa etsitään esiintyjiä laulukilpailuun, hänet ollaan hylkäämässä, mutta kun hän ilmoittaa olevansa "trans woman", torjunta muuttuu kihiseväksi innostukseksi ja siirappiseksi myötätunnoksi. Hänet on hetkessä luokiteltu kuuluvaksi ryhmään, josta yleisö tulee olemaan kiinnostunut, ja jonka ymmärtäminen ja auttaminen on sivistynyttä ja kaunista niin kauan kuin hän pitäytyy siinä roolissa, on valmis kertomaan rooliin kuuluvaa tarinaa ja kiittämään myötätunnosta.

Kirjan loppu kokoaa palaset yhteen hyvin kauniisti, mutta miten, sitä en tässä kerro. Lukekaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.