Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa

Putoavan tähden prinsessa on ilmestynyt vuonna 2013, kustantaja on Vaskikirjat.

Kirjan nimi, sen kansikuva ja takakansitekstikin antavat virheellisen vaikutelman, että kysymyksessä olisi perinteisen sadun tapainen teos. Viittaukset satuihin ovatkin runsaita, ja satuelementit ovat mukana, mutta niiden tarkoitus on luoda mielleyhtymiä satujen heijastamaan piilotajuiseen, joka ohjaa ihmisten toimintaa rationaalisen suunnittelun ja tietoisten päätösten alla.

Teoksen ansiot ovat sen syvällisessä ja oivaltavassa sisällössä, mutta ne ansiot ovatkin sitten suuret. Nupposen kieli on yksinkertaista ja sujuvaa, ja rakenne on peruskerrontaa, joka tasapaksuudessaan hukkaa mahdollisuuksia keskittää ja painottaa. Nupposen kerronnan ansiona on kuitenkin, että päähenkilö havainnoi asioita ja toimii varsin älykkäästi, eikä lukijaa kiusata loputtomilla väärinkäsityksillä ja tarpeettomilla jahkailuilla.

Mutta se sisältö! Kirja on huikea foucaultlaisittain tulkittavissa oleva analyysi vallasta, joka näkymättömänä ja monihaaraisena kietoo kaiken, ja tämä sisältö avataan todella hienosti. Valta on jotain kasvotonta, jota kaikki käyttävät ja jonka kohteena kaikki ovat, ja toisten tekemiä julmuuksia vastustavat syyllistyvät samoihin julmuuksiin, mutta kaikki puolustelevat tekojaan joko hyvillä päämäärillään tai ainakin välttämättömyydellä.

Kirjassa on myös herkullinen analyysi sukupuolirooleista, joka on toteutettu niin eleettömästi, että naisten matriarkaatti pitää valtaa, ja miehet yrittävät, tosin melko tehottomasti ja osin haluttomastikin, puolustaa oikeuksiaan muuhunkin kuin vain siittäjän rooliin. Muuten sukupuoli esitetään melko yhdentekevänä, ja sen merkitys parisuhteelle vähäisenä.

Toivoa herättää kuitenkin ystävyys, rakkaus ja virheiden anteeksianto, jota kaikkea kirjasta löytyy.

Putoavan tähden prinsessa on painavan ja älykkään sisältönsä takia kirja, joka ehdottomasti kannattaa lukea.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Vuonna 2016 Otavan kustantamana julkaistu Tiranan sydän on Statovcin toinen romaani. Esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyi vuonna 2014, ja Helsingin Sanomat palkitsi sen vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena.

Kerronnallisesti monimutkaisilla ratkaisuilla pyritään usein antamaan vaikutelma kirjailijan taitavuudesta ja osoittamaan, miten hyvin hän hallitsee tyylilliset tehokeinot. Pahimmassa tapauksessa muodolla peitetään se, että sisältö on köykäinen. Tiranan sydän on kuitenkin sellainen teos, jossa muoto palvelee sisältöä ja tuo keskeisen viestin esiin paremmin kuin pelkistetympi ja helppolukuisempi kerronta sen tekisi.

Kysymys on siitä, miten ihminen kokee itsensä, ja miten muut kokevat hänet. Jokaisella on minäkertomus, jonka hän kertoo itselleen. Luomme sen siitä, miten ympäristömme meidät määrittelee, ja mitä esikuvia löydämme, mutta pohjalla on myös vaistomainen tieto omista tuntemuksistamme, joille aina ei löydy tukea mistään. Henkilökohtainen minäkertomuksemme elää ja muuttuu, mutta lisäksi ovat ne minätarinat, joita esitämme kohtaamillemme ihmisille. Heidän mielikuvansa meistä perustuu siihen, mitä kerromme, mutta he reagoivat meihin myös sen mukaan, mihin heidän aiemmin tuntemaansa ryhmään heidän mielestään kuulumme.

Nuori Buhar muuttaa henkilökohtaista minäkertomustaan ja varsinkin muille kertomaansa minätarinaa moneen otteeseen. Hänen paras ystävänsä Agim tekee samoin, mutta ymmärtää jo varhain, että mieheys ja naiseus ovat jokaisessa valmiuksina, joista kannattaa hyväksyä se yhdistelmä, mikä itselle on luontainen.

Buharin harhailu eri maissa ja erilaisissa ympäristöissä saa hiukan keinotekoisia makuja, vaikka sisältääkin paljon oivalluksia siitä, mitä missäkin koetaan erilaisuutena. Huikeaa on kuitenkin vertailu siihen, miten luontevasti Buhar vaihtaa sen mitä sukupuolta edustaa, samoin kuin seksuaalista suuntaustaan, ja miten tiukasti säänneltyä on "virallinen" sukupuolen vaihtaminen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Miksei voi olla mies tai nainen yksinkertaisesti ilmoittamalla siitä, pukeutumalla miehen tai naisen vaatteisiin, ihmettelen kuunnellessani häntä, miksi jokainen ei voi tuoda itseään esille omalla tavallaan, miehenä tai naisena?

Kun Buhar ilmoittautuu naiseksi pukeutuneena karsintaan, jossa etsitään esiintyjiä laulukilpailuun, hänet ollaan hylkäämässä, mutta kun hän ilmoittaa olevansa "trans woman", torjunta muuttuu kihiseväksi innostukseksi ja siirappiseksi myötätunnoksi. Hänet on hetkessä luokiteltu kuuluvaksi ryhmään, josta yleisö tulee olemaan kiinnostunut, ja jonka ymmärtäminen ja auttaminen on sivistynyttä ja kaunista niin kauan kuin hän pitäytyy siinä roolissa, on valmis kertomaan rooliin kuuluvaa tarinaa ja kiittämään myötätunnosta.

Kirjan loppu kokoaa palaset yhteen hyvin kauniisti, mutta miten, sitä en tässä kerro. Lukekaa.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Hanna Morre: Tuonen tahto

Hanna Morren esikoisromaani Tuonen tahto ilmestyi vuonna 2016 Osuuskumman kustantamana. Se on pienimuotoinen mutta vakuuttava osoitus kirjailijan kyvystä käsitellä oivaltavasti ja hyvällä tyylitajulla suuria asioita.

Tuonen tahto kertoo avioparin kohtaamasta kriisistä, joka paljastaa heidän liittonsa tyhjyyden ja tuhoaa suhteen heikomman osapuolen mielenterveyden. Ennen heidän ainoan lapsensa Ainon kuolemaa sekä Tytti että Timo tuntevat saavuttaneensa elämässään sen, mitä halusivat.

Tytin elämäänsä varten tekemä käsikirjoitus on hänen mielestään toteutunut, ja vaikka raskaus olikin ollut hämmentävä yllätys, hän on kasvanut rakastamaan lastaan. Tosin hän kaipaa toisinaan enemmän omaa aikaa ja vapautta, jota sekä lapsi että Timo rajoittavat. Timo taas on hyvin tyytyväinen tilanteeseen, sillä hän tuntee pystyvänsä ohjailemaan sekä Tyttiä että lastaan. Timolle ihmissuhteet ovat vaihtokauppaa, ja Aino on lapsen luontaisella vaistolla oppinut toimimaan isänsä kanssa liittoutumalla, jos äidin ohjeet eivät miellytä. Tytti yrittää vastapainoksi kehitellä Ainon kanssa "tyttöjen juttuja", joista isälle ei kerrota.

Kun Aino kuolee rattijuopon uhrina, Tytin ja Timon ensimmäinen reaktio on tietenkin järkytys ja suru, mutta Timo pyrkii pitämään itsensä koossa ja toimimaan, Tytti taas lukkiutuu omaan sisäiseen maailmaansa. Heidän keskinäisen suhteensa tyhjyys paljastuu, eivätkä he pysty tukemaan toisiaan. Timo etsii aluksi helpotusta jopa siitä, että syyllistää Tyttiä Ainon kuolemasta. Sitten hän pyrkii rakentamaan suhdetta vaimoonsa entisen kaltaiseksi ja suunnittelee uuden lapsen hankkimista, mutta Tytti etääntyy yhä kauemmas kuvitelmiinsa Ainon paluusta, jonka jälkeen hän ja Aino jättäisivät Timon.

Tragedian taustalla kulkee hyvin taidokkaasti mukaan punottu interteksti, Tuulen viemää. Kirjan tai elokuvan tuntevat varmasti tunnistavat sen, mutta viittaukset ovat niin luontevia, ettei niiden tunteminen ole välttämätöntä kokonaisuuden ymmärtämiseksi.

Esikoiskirjaksi Tuonen tahto on voimannäyttö, joka saa odottamaan Hanna Morrelta paljon.