Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Markku Pääskynen: Sielut

Sielut ilmestyi vuonna 2015 Tammen kustantamana, ja se on Markku Pääskysen kahdeksas romaani.

Sielut on kertomus kevätpäivästä, jona ihminen voisi olla huolissaan monestakin asiasta, kuten idästä leviävästä säteilystä tai lähestyvästä autosta, jota seuraa joukko poliiseja ja toimittajia. Ainon ja Kristianin tietoisuuteen mahtuu kuitenkin vain yksi merkittävä asia sen jälkeen, kun heidän tyttärensä Maijan opettaja soittaa, että tyttö ei ole ilmestynyt kouluun, eikä tiedetä, minne hän on joutunut.

Markku Pääskysen kerronta on eleetöntä, mutta yksityiskohtia myöten tarkkaan harkittua, ja hänen kielensä on kaunista, paikoin kuulaudessaan sellaista, että sitä tekisi mieli nimittää lyyriseksi. Kirjassa perimmäisenä sanomana on, miten eri tavoin me koemme samat asiat. Elämme kukin omassa todellisuudessamme, ja vaikka yhteinen huoli saa meidät vähäksi aikaa toimimaan yhteisen päämäärän takia, kokemuksemme pysyvät silloinkin erillisenä. Mutta onko sittenkin yhdistäviä säikeitä, vaikka emme olisi niistä tietoisia?

Markku Pääskysen kirjat eivät ole jokamiehen kirjallisuutta. Ne vaativat syventymistä piilomerkityksiin ja vähäisiin vihjeisiin. Sellaistakin kirjallisuutta kuitenkin tarvitaan, se kulkee kirjallisuuden kehityksen etulinjassa kartoittamassa kirjallisen ilmaisun mahdollisuuksia, ja suomalaisista nykykirjailijoista harva tekee sitä niin hyvin kuin Markku Pääskynen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.