Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

torstai 1. syyskuuta 2016

Homeros: Odysseia (suomennos Otto Manninen)

Homeroksen Ilias ja Odysseia ovat teokset, joissa taistelijasankari tuli länsimaiseen kirjallisuuteen. Nuo kaksi eeposta ovat kuitenkin luonteeltaan varsin erilaisia. Ilias kertoo sankaruuden tragiikasta, Odysseiassa taas on romanssin piirteitä: päähenkilö joutuu eroon rakkaistaan, tuntemattomille seuduille, kokee vaaroja ja vaikeuksia, ja pääsee lopulta kotiin.

Homeroksen sankarit ovat päällikköjä, joilla on johdettavanaan suuri miesjoukko. Miehet juhlivat päällikön kustannuksella hänen talossaan, mutta vastapainoksi kestityksestä heidän kuuluu auttaa häntä sota- ja ryöstöretkillä. Odysseiassa on myös yksinäisen taistelijasankarin kuvausta, sillä Odysseuksen kaikki seuralaiset tuhoutuvat kotimatkalla, ja kotiin palatessaan hän aluksi toimii yksin. Hänkin on kuitenkin päällikkö, joka palaa kotiin ottamaan hallintaansa sen mikä on hänen vastuualuettaan.

Odysseia on rakenteeltaan mielenkiintoinen, sillä se ei kerro tarinaansa kronologisessa järjestyksessä. Ensin kuvataan jumalien kokous, jossa keskustellaan Odysseuksen kohtalosta, ja sitten siirrytään Ithakaan kuvaamaan Penelopen ja Telemakhoksen tilannetta, kun talon isäntä on poissa, ja kotona mellastavat kutsumattomat vieraat. Athene-jumalatar tulee ihmishahmossa neuvomaan Telemakhosta. (Athenen ilmestymiset voi tulkita monin tavoin, sillä Athene edustaa järkevää harkintaa, ja hänen läsnäolonsa on usein vertauskuva ihmisen omista ajatuksista, mutta en nyt selitä sitä tässä yhteydessä enempää.) Sitten seuraa pitkä kuvaus Telemakhoksen retkestä isäänsä etsimässä, ja vasta sen jälkeen siirrytään kertomaan Odysseuksesta Kalypson saaressa, hänen lähdöstään sieltä ja päätymisestään faiaakkien maahan. Faiaakkien luona hän sitten kertoo ne tarinat, jotka tunnetaan "Odysseuksen harharetkinä". Niissä on paljon jälkiä kansantarinoista, ja ne poikkeavat varsin paljon muun kerronnan realistisemmasta otteesta.

Faiaakit ovat myyttinen, rauhanomainen kansa. He ovat väistyneet kaukaiselle saarelleen pakoon väkivaltaisia naapureitaan, elävät sovussa kaikkien kanssa ja auttavat haaksirikkoiset kotitielle. Faiaakeilla on jäänteitä matriarkaatista, heidän kuninkaansa Alkinoos kunnioittaa vaimoaan "kuin ennen oli tapana".

Mahdollisia jäänteitä matriarkaalisesta kulttuurista on myös Penelopen itsenäisyydessä ja Odysseuksen kunnioittavassa suhtautumisessa häneen. Penelopen käytöksessä outoa kerjäläistä kohtaan on samaa ystävällisyyttä kuin Nausikaalla, joka selittää Odysseusta pelkääville palvelustytöille: "Harhaillen, hädän all' ajelehtinut on tämä tänne;/ häntä on auttaminen; Zeun tuomia kaikkipa vieraat/ kaikk' osapuutot on aina".

Penelope joutuu kuitenkin tasapainoilemaan kulttuurissa, jota hallitsevat miehiset arvot. Valta ja omaisuus siirtyy taistellen, ja sitä on varjeltava asein. Odysseus selittääkin vaimolleen kotiin palattuaan:

"Nytpä, kun kanssasi unt' olen nauttinut kaivatun vuoteen,
kaikkea kaitse, mi talteen lie tavaroitani jäänyt;
laitumen laumat taas, mitä tappoi korskeat sulhot,
korvaan ryöstelemällä - -"

Odysseian lopussa tosin tehdään Athenen avulla "ikikestävä rauha", mutta tosielämässä nuo rauhat eivät kauan kestäneet tuossakaan kulttuurissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti