Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Yön sydän on jäätä ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2014, ja sen alaotsikkona on Kolme viikkoa Karl Axel Björkin elämässä maaliskuussa 1921. Se on ensimmäinen osa dekkarisarjasta, jossa Björk on päähenkilönä.

Virpi Hämeen-Anttila herättää tässä kirjassa eloon Helsingin sellaisena kuin se oli noin sata vuotta sitten. Hän onnistuu tuottamaan lukijalle kokonaisvaltaisen elämyksen, joka ulottuu pienistä yksityiskohdista ajan henkiseen ilmapiiriin. Se on sitä kulttuuriperintöä ja aatemaailmaa, josta meidän nykyisyytemme nousee. Siksi toivoisi tämän kirjan päätyvän mahdollisimman monien suomalaisten käsiin.

Virpi Hämeen-Anttila kuvaa yhteiskuntaa, joka juuri on kokenut sisällissodan. Kansa on poliittisesti jakautunut kahtia, ja jako konkretisoituu Helsingissä Pitkänsillan erottamissa osissa. Työläisten asuttamalla pohjoispuolella on köyhyyttä ja herravihaa, eteläpuolella epäluuloa ja pelkoa punikkeja kohtaan.

Sääty-yhteiskunnan purkauduttuakin ihmisten mielissä elää erottelu herrasväkeen ja rahvaaseen. Koulutusta tai varakkuutta hankkineita, joilla ei ole merkittävää sukutaustaa, pidetään nousukkaina. Kielikysymys liittyy osittain tähän jakoon, mutta suomenkieltä halutaan edistää myös kansallisromanttisen innostuksen vallassa. Kansallisuusaate saa vakavampiakin ilmenemismuotoja kuin suomenruotsalaisuuden vieroksunta ja ryssäviha. Kiihkeimmät haluavat siirtää Suomen rajaa idemmäs, "vapauttaa heimoveljet". Ja älkäämme unohtako kieltolakia, jonka valvonta tuohon aikaan aiheuttaa viranomaisille paljon ylimääräistä työtä.

Tämän kaiken keskellä on kirjan sankari, sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk. Hän on isänsä puolelta suomenruotsalaista sukua, mutta hänen isänsä on hylännyt sukunsa, vaihtanut kielensä ja on ugrilaisten ja altailaisten kulttuurien tutkija. Isän pitkien tutkimusmatkojen aikana perheellä on ollut taloudellisia vaikeuksia, ja Karl Axel Björk osaa edelleen liikkua luontevasti Pitkänsillan pohjoispuolella:

Piti tuntea köyhän väen elämää, että olisi käynyt alkuasukkaasta. Hän tunsi, koska oli ollut itsekin alkuasukas, elänyt Porthaninkadun ja Neljännen linjan kulmassa ahtaassa hyyryläiskortteerissa kuusivuotiaasta yhdentoista vuoden ikään. Ja vaikka hän oli sen jälkeen päässyt asumaan Vladimirinkadulle syntyperänsä edellyttämään porvariskotiin, heti ovesta ulos "Fladdalle" astuttuaan hän oli kohdannut Rööperin poikasakit, varkaat, ilolintuset ja viinatrokarit - -

Karl Axel Björk tuntee myötätuntoa huono-osaisia kohtaan ja pyrkii auttamaan vaikeuksiin joutunutta työläisperhettä, vaikka hänen palkkansa ei ole kovin hyvä. Silti hän viihtyy isänpuoleisten sukulaistensa seurassa, nauttii hienostuneesta tapakulttuurista ja mahdollisuudesta pukeutua heidän luonaan vieraillessaan niin näyttävästi kuin hänen palkkansa suinkin antaa myöten. Työssään hän pukeutuu vaatimattomammin, että ei kohtaisi paheksuntaa. Suojeluskuntaan hän ei suostu liittymään, ja Saksassa ja Englannissa käyneenä hän on oppinut kohtaamaan ihmiset ihmisinä, kansallisuuteen katsomatta. Hän muistuttaa itseään siitä, että venäläisetkin ovat ihmisiä, eikä ketään pidä epäillä pelkästään hänen kansallisuutensa vuoksi.

Kun Karl Axel Björk joutuu mukaan selvittämään murhaa, jota pian seuraa toinenkin murha, sekä hänelle että lukijalle selviää melko pian, kuka mitäkin teki ja miksi. Ongelmana onkin vain todistaa se, sillä ylin poliisijohto hyväksyisi syylliseksi mieluiten punikin, vaikka hänen syyttömyytensä vaikuttaakin selvältä, eikä jääkärivänrikkiä ja suojeluskuntaupseeria. Vielä vaikeampaa on saada ketään kiinnostumaan Valaveljet-nimisestä aktivistiryhmästä, joka ilmeisesti on murhien takana.

Virpi Hämeen-Anttila kuvailee ympäristöä ja ihmisiä kiehtovasti, ja osaa loihtia heille oikeat puhetavat hienostoruotsista stadin slangiin asti. Pikkuisena huomiona vain, että minua hiukan häiritsi se-pronominin käyttö henkilöstä. Puheessa se on luontevaa, mutta kun sitä esiintyi kirjakielisen kerronnan keskelläkin, se särähti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.