Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Käärmeitten kesä ilmestyi vuonna 2015 Otavan kustantamana, ja se on toinen osa Karl Axel Björkin tutkimuksista kertovasta dekkarisarjasta.

Tässä kirjassa takakannen lupaus Agatha Christien hengessä kirjoitetusta murhamysteeristä toteutuu täydellisesti. Siinähän on olennaista, että epäily suunnataan useille eri tahoille, mutta mukaan on piilotettu ne vihjeet, joista lukija ratkaisun selvittyä toteaa, että sen olisi voinut niistä päätellä, jos olisi ollut riittävän tarkkaavainen.

Jos kerronta keskittyisi vain tuohon dekkaritarinaan, kirja olisi yksi hyvin tehty dekkari hyvien dekkarien joukossa, ei sen enempää eikä vähempää. Mutta se on paljon enemmän kahdesta syystä, tarkan ja oivaltavan ajankuvansa ansiosta, ja kuvauksena humaanista ihmisestä, joka yrittää säilyttää monipuolisen ajattelunsa ja suvaitsevaisuutensa erilaisten aatesuuntien painostuksesta huolimatta.

Se mitä 1920-luvun aatemaailma tuo meidän eteemme on meidän menneisyytemme, joka on edelleen läsnä meidän nykyisyytemme perustana ja pohjakerroksena. Siellä on sisällissodan kahtia jakama kansa, valkoisten voittajien kiihkeä punikkiviha, joka kuvataan järkyttävän selkeästi, kansallisuusaate ja sen liepeillä asustava kieliriita ja ryssäviha. Tässä kirjassa tulee esiin myös rotuoppi ja usko mahdollisuuteen kehittää uusi, jalompi ja parempi ihmisrotu. Siihen uskoivat noihin aikoihin monet älykkäät ja sivistyneet ihmisetkin.

Karl Axel Björk yrittää luovia ristiriitojen keskellä. Hän ei kuulu suojeluskuntaan, ja hän auttaa pakoon entisen punakaartilaisen, jota suojeluskuntalaiset ajavat takaa tappaakseen hänet. Hän luottaa (ja rakastuu) venäläiseksi olettamaansa naiseen, joka osoittautuu hänen luottamuksensa (ja rakkautensa) arvoiseksi. Hän palkkaa apulaisekseen kengänkiillottajana toimivan pojan, ja huomattuaan pojan lahjakkuuden haluaa auttaa tätä pääsemään kouluun.

Björk viihtyy hyvin myös suomenruotsalaisen sukunsa parissa, ja pidän siitä lempeydestä, millä kirjailija kuvaa näiden hienostunutta, ympäröivästä todellisuudesta eristäytynyttä kulttuuri-ilmapiiriä.

Björkin persoonallisuus on kuvattu hyvin monisäikeisenä. Hän on turhamainen, omahyväinen, omaa etuaan ajatteleva, mutta silti valmis uhrauksiin kohdatessaan hädässä olevia ihmisiä, ja keskeisistä eettisistä periaatteistaan hän haluaa pitää kiinni. Mutta hän on ollut riippuvainen morfiinista, ja hän tuntee edelleen ajoittain kiusausta turvautua siihen.

Ajankuva ja kertomus Karl Axel Björkistä on se jokin, joka tekee tästä niin kuin sarjan edellisestä osastakin todella hyvää kirjallisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti