Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tatu Vaaskivi: Pyhä kevät

Tatu Vaaskiven Pyhä kevät ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1943 Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamana. Se oli nuorena kuolleen kirjailijan viimeinen teos, ja se jäi keskeneräiseksi. Tiberiuskirjat on julkaissut sen uusintapainoksena vuonna 2015.

Varhaisnuoruudessani rakastuin Tatu Vaaskiven tuotantoon, erityisesti Yksinvaltias ja Pyhä kevät lumosivat. Siinä iässä en osannut analysoida, mikä niissä viehätti, mutta nyt lukiessani Pyhän kevään uusintapainoksena ymmärsin hyvin, mikä vetosi nuoren, kauneutta janoavan ja haaveellisen tytön mieleen.

Pyhän kevään ja myös Yksinvaltiaan lumous perustuu kirjailijan kykyyn luoda sanoilla eloisia ja voimakkaita kuvia, jotka vetoavat kaikkiin aisteihin. Siis runoutta pitkän proosan valepuvussa. Pieni näyte:

Nasaretin miehen sininen mantteli oli hulmunnut syksyn kuukauden hunajankeltaisessa valossa kuin suuri, häilyvä kevätiiriksen kukkalehti.

Kirja suorastaan tulvii voimakkaita kuvia. Sisällöltään Pyhä kevät on varsin erikoislaatuinen kooste, joka kertoo ihmisistä matkalla Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Lukija tietää sen, mitä kirjan henkilöt eivät vielä tiedä, paitsi rabbi Jeshua:

"- - Nyt me nousemme Jerusalemiin" hänen äänessään soinnahti outo tuska, joka jäi muille käsittämättömäksi "ja kolmantena päivänä juhlan alkamisesta minä pääsen kärsimyksestä, minä pääsen määräni päähän."

Pyhä kevät hyödyntää evankeliumin tekstejä, usein uusiin yhteyksiin ympättyinä, ja lisäksi historiatietoja ja Jeesuksen elämästä kirjoitettuja lukuisia fiktiivisiä kirjoja, ja kaikki on kuorrutettu ja nivottu yhteen kirjailijan mielikuvituksen tuotteilla. Tuloksena on kirja, jossa fakta ja fiktio kietoutuvat erottamattomaksi, mutta sellaisenakin se onnistuu hyvin kuvaamaan roomalaisten miehittämän maan sekasortoa, vieraitten uskontojen ja aatteiden painetta, ja juutalaisten keskinäisiä erimielisyyksiä. Henkilöt taas edustavat täysin mahdollisia joskin pääosin fiktiivisiä suhtautumistapoja asioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti