Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Petri Hiltunen/Ksenofon: Anabasis 1. ja 2. osa

Näistä kahdesta Arktisen Banaanin kustantamasta sarjakuva-albumista Anabasis 1. osa Kyyroksen sotaretki julkaistiin 2011 ja Anabasis 2. osa Tuhanten miesten marssi 2013. Ne perustuvat Ksenofonin noin 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua kirjoittamaan teokseen.

Sarjakuva on raja-alue kirjallisuuden ja kuvataiteen välillä. Kuvallisen ilmaisun arvioimiseen pätevyyteni ei riitä, voin vain todeta nauttineeni siitä, eikä kuvissa ollut mitään, mikä olisi ollut häiritsevästi ristiriidassa tunnettujen tosiasioiden kanssa. Keskityn siihen, mikä näissä albumeissa on yhteistä kirjallisuuden kanssa, eli tarinaan ja kerrontaan.

Ksenofonin teksti on varsin tuttua klassisen kreikan opiskelijoille, sillä se sopii hyvin oppimateriaaliksi, koska se on kielellisesti moitteetonta ja silti selkeytensä takia helppolukuista. Ksenofon kuvaa asioita hyvin ja eloisastikin, mutta hän ilmaisee tarkoituksensa suoraan ja kiertelemättä. Ei siis tarvitse pelätä Platonin harrastamaa monitulkintaisuutta, josta sokraattinen ironia on vain yksi esimerkki.

Aikalaistensa tapaan Ksenofon harrastaa perusteellisia selityksiä, ja hänen henkilönsä esittävät pitkiä puheenvuoroja, jotka eivät vastaa tosielämän keskusteluja eivätkä sovi sarjakuvan repliikkien pohjaksi. Hiltunen on osannut taitavasti erottaa teoksesta olennaisen ja muuttaa sen tapahtumiksi, joissa on mukana luontevaa puhetta. Pieni kauneusvirhe on mielestäni lordi-sanan käyttö muutamassa puhuttelussa. Toki siitä on tullut lähes yleiskieltä, mutta se viittaa kuitenkin eri kulttuuripiiriin ja aikakauteen. Teitittelykään ei kuuluisi tuohon aikakauteen, se keksittiin vasta huomattavasti myöhemmin. Se kuuluu kuitenkin nykykäytäntöön niin yleisesti, että ehkä sen käyttö on perusteltua.

Oletan, että Anabasiksen juoni on kaikille tuttu. Kreikkalainen sotilasjoukko oli Persiassa Kyyros nuoremman palkkaamana, ja jäi Kyyroksen kuoltua vihollisten keskelle. Paluumatkalla Kreikkaan kolmannes heistä menehtyi, mutta loput pääsivät kotimaahan.

Hiltunen on onnistunut rakentamaan draaman kaaren hyvin, mutta samalla uskollisena alkuteoksen sisällölle ja myös sen hengelle. Liikkeelle lähdetään toiveikkaasta tilanteesta, jota kuitenkin epäilykset tulevista vaikeuksista jo varjostavat. Pian ollaan keskellä toimintaa, mutta tapahtumat on rytmitetty hyvin, ja on jätetty tilaa myös rauhallisemmille hetkille. Ja tietenkin loppuhuipennuksena on tuo kuuluisa kohtaus, jossa viimein näkyy meri, meri!

Keskushenkilönä on luonnollisesti Ksenofon, ja hänen kypsymisensä kantamaan vastuuta ja kestämään paineita on kuvattu hienosti. Keskeiseen osaan kohoaa myös spartalainen Kheirisofos. He ovat paluumatkalla tärkeimmät johtajat, ja heidän välisensä jännitteet on kuvattu oivaltavasti ja osuvasti.

Nämä sarjakuva-albumit ovat kulttuuriteko, jollaisia toivoisi olevan enemmän. Ajan henki on tavoitettu, ja samalla se ajattomuus, joka historiallisia aiheita käsitellessä usein hukkuu teennäiseen vieraannuttamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti