Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

J.S. Meresmaa: Mifongin aika

Mifongin aika on J.S. Meresmaan Mifonki-sarjan toinen osa, ja se ilmestyi vuonna 2013 Kariston kustantamana.

Kirjan alussa herää sininen ilman mifonki, joka synnyttää tuulet ja myrskyt. Neljästä mifongista hereillä on sitä ennen vasta punainen tulen mifonki. Sinisen mifongin herääminen tapahtuu hallitsemattomasti, ja vaikka mifongit normaalisti pitävät ajatusyhteyttä toisiinsa, sininen sulkee mielensä punaiselta heti herättyään.

Punainen ja sininen mifonki edustavat niitä kahta ihmismieleen vaikuttavaa voimaa, joita Freud nimittää seksuaalisuudeksi ja aggressiivisuudeksi tarkoittaen seksuaalisuudella kaikkia hellyyden ja mielihyvän sävyttämiä toimintoja ja aggressiivisuudella minän suojelemiseen ja itsesäilytykseen kuuluvia. Punaiseen mifonkiin liittyy rakkauden tunne, siniseen mifonkiin viha. Ne eivät ole pahoja tai hyviä, vaan sinänsä neutraaleja ja ihmiselle tarpeellisia, mutta liian voimakkaina ne voivat olla tuhoisia, ja ilman kosketusta rakkauteen viha muuttuu hyvin vaaralliseksi.

Toinen Ardisin kaksosista, tytär Fewrynn, on punaisen mifongin heräämisen yhteydessä saanut oman verensä tilalle punaisen mifongin verta. Sininen mifonki yrittää tuhota Fewrynnin, ja punainen mifonki vie Ardisin ja Fewrynnin turvaan pantterikansan luo.

Pantterikansa on punaisen mifongin suojeluksessa oleva hyvien ja auttavaisten ihmisten joukko. Heidän näkijöillään on usko perimmäiseen hyvään, ja he pystyvät katsomaan menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Se tapa, jolla näkijä auttaa Ardisia selvittämään omia tunteitaan, muistuttaa psykoanalyysia. Ja niin kuin psykoanalyysissa, Ardis pystyy selkiyttämään ajatuksiaan hiukan, mutta sulkeutuu, kun lähestytään liian kipeitä aiheita.

Kirjasarjan rakastavaiset, Ardis ja Dante, ovat joutuneet eroon toisistaan. Ardis uskoo Danten kuolleen. Dante taas osoittaa rakkautensa syvyyden sillä, että uskoessaan Ardisin olevan onnellinen hän päättää luopua omasta toiveestaan.

Kun Ardis lähtee hakemaan luokseen poikaansa Ciarania, hän ja Dante kohtaavat. He joutuvat onnettomuuteen, jossa Dante näyttää kuolleen. Koska Danten kanssa sielun jakava Reu kuitenkin on hengissä, Dante pystytään pelastamaan vahvistamalla hänen ja puuman yhteyttä. Sen seurauksena puuma saa joksikin aikaa yliotteen ihmisestä. Danten ihmisyys onnistutaan pantterikansan luona palauttamaan, mutta siihen ei tule aiempaa levollista luontevuutta. Tämä symboliikka on tietenkin aivan selvää, ihmisessä hänen eläinluontonsa ja kulttuuriin sopeutuva ihmisyys voivat joutua epätasapainoon hyvinkin traagisin seurauksin.

Pantterikansan näkijöiden tehtävänä on auttaa maailmanjärjestyksen varjelussa. He selvittävät, että punaisen ja sinisen mifongin välisen tasapainon palauttamiseksi on herätettävä myös vihreä veden mifonki ja musta maan mifonki. Silloin mifongit edustavat luontoa sen kokonaisuudessa.

Mifongin ajan epilogissa todetaan, että mifonkien heräämisen myötä palasivat magia ja taikuus maailmaan. Magia ja taikuus on ainakin tässä fantasiakirjasarjassa kuitenkin mielestäni käsitettävä toisin kuin mitä nuo sanat tarkoittavat reaalimaailmassa. Mifonkien herätessä palautuu ihmisen yhteys luonnonvoimiin ja myös oman luontonsa perustaan, ja tieto siitä, että on paljon sellaista, mikä on ymmärryksemme ulottumattomissa.

Niin kuin ensimmäisessä kirjassakin mifonkien herättämiseen tarvitaan taas veriuhri, ja tällä kertaa mifongit ottavat sen vastaan antamatta uhraajalle korvaukseksi omaa vertaan. Uhraaja on nyt vapaaehtoinen, ja haluaa hyvällä työllään sovittaa tekemäänsä pahaa. Selittämättä jää kuitenkin, miksi mifongit tuon veriuhrin tarvitsevat, ja pelkäänkin kirjailijan vain langenneen sepittämään juoneen tunteisiin vetoavan säikeen, jolla ei ole mitään muuta merkitystä. Sehän on fantasiassa varsin yleinen vika, johon tämän sarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa ei mielestäni muissa merkittävissä asioissa syyllistytä.

Kirjan rakenteesta, kielestä ja henkilöhahmoista pätee sama minkä jo totesin ensimmäisen osan yhteydessä, ja fantasiaelementit tukevat hyvin lukijalle välittyvää kokonaiselämystä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.