Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ilkka Auer: Sysilouhien sukua

Sysilouhien sukua ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2004 ja se aloitti neliosaisen fantasiakirjasarjan Lumen ja jään maa.

Vieroksun kirjojen jakamista alalajeihin, mutta tämän sarjan kohdalla toteutuvat melko puhtaasti kaikki ne piirteet, joita erilaiset määritelmät sisällyttävät korkeaan fantasiaan. Yliluonnollisia voimia on paljon, taikakeinoja käytetään runsaasti, maailmassa asustaa yliluonnollisia olentoja. Päähenkilöllä on myös suuri tehtävä, ja siihen kasvaminen ja sen toteuttaminen on kirjan keskeinen aihe. Tuo piirre tosin kuuluu joskus toiseen alalajiin, eeppiseen fantasiaan, mutta liitetään usein myös korkeaan fantasiaan.

Tällaisen kerronnan vaarana on, että se jää pelkäksi viihteeksi, jossa fantasiaelementeillä herätellään lukijoissa tunnereaktioita, jännitystä, kauhua, ja voitonriemua, kun sankari onnistuu selviämään vaaroista. Senkin voi tehdä joko hyvin tai huonosti: hyvä viihde onnistuu tavoitteessaan, mutta huono viihde jää pelkäksi yritykseksi.

Ilkka Auer selviää valitsemansa kerrontatavan vaaroista lankeamatta niihin. Sysilouhien sukua on kuin surrealistista runoutta, joka ammentaa aineistonsa suoraan ihmisen alitajunnasta. Sitä ei tarvitse alistaa älylliselle tulkinnalle, vaan se koetaan emotionaalisesti.

Sysilouhien sukua toimii viihteenä erinomaisesti, mutta on samalla paljon enemmän kuin pelkkää viihdettä. Se opastaa kohtaamaan alitajuiset pelkonsa ja löytämään sisäiset voimavaransa. Päähenkilö Nonna on kirjan alussa yksitoistavuotias, ja tarinaa voi tulkita kehityksenä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuutta kohti. Kysymys on kuitenkin myös ihmisen kehityksestä, joka jatkuu läpi elämän.

Nonnan tukena ovat rakastavat aikuiset, jotka uskovat häneen ja luottavat häneen. Tuo tuki esiintyy monessa muodossa, myös myyttisenä esi-isänä, ja on osittain edustettuna jopa Nonnan mukana kulkevassa jääkarhussa (jossa ei ole häivähdystäkään todellisten jääkarhujen varsin petomaisesta luonteesta). Jääkarhu on kuitenkin myös korkeampien voimien lähettämä suojelija ja sen olemassaolo luo elämään turvallisuutta.

Nonnan on voitettava monet pelkonsa löytääkseen sen mitä hän on ja mikä on hänen tehtävänsä. Hänen on myös vapauduttava ennakkoluuloistaan ja löydettävä totuus hänelle opetettujen väärien uskomusten takaa.

Ei maailma ole mustavalkoinen, Nonna. Tarvitaan pimeyttä, että valo näkyy. Kaikki valo luo varjoja. Varjoja, jotka eivät ole vain mustia. Meissäkin, pimeydessä ja synkkyydessä, on tasapaino, ja tulet huomaamaan sen jos haluat. Mutta aivan samoin kaikella on vastakohtansa ja pimeät tai valoisat puolensa.

Kirjan fantasiamaailmassa pahalla ja pahuudella on edustajansa, mutta silti en tulkitsisi maailmankuvaa dualistiseksi. Se on sitä pahuutta, joka velloo alitajuntamme syövereissä ja voi saada otteen kenestä vain.

Sysilouhien sukua ei ole kovin helppolukuinen kirja, vaan vaatii keskittyneisyyttä ja kärsivällisyyttä. Päähenkilön ikäiset eivät siksi välttämättä vielä ole kypsiä lukemaan sitä, eivätkä kärsimättömät aikuisetkaan. Mutta kaiken ikäisille sen kauniilla ja runollisella kerronnalla on paljon annettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.