Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Milanon nukkemestari ilmestyi vuonna 2016 Gummeruksen kustantamana. Se on Arianna de Bellis -sarjan viides osa.

Vera Vala on jo aiemmissa kirjoissaan osoittanut kykynsä ymmärtää ihmisiä ja tulkita heidän vaikuttimiaan. Myös rikollisten motiivit on kuvattu selkeästi ja johdettu sekä heidän elämäntilanteestaan että persoonallisuudestaan. Jokaisessa kirjassa on ollut mukana henkilöitä, joiden psyykkinen epävakaus olisi määriteltävissä psykiatrisin termein. Milanon nukkemestari on kuitenkin ensimmäinen Vera Valan kirja, jossa päähuomio kohdistuu ihmisten psyykeen ja erityisesti niihin psyyken häiriöihin, joissa ihmisestä tulee vaarallinen kanssaihmisilleen.

Kirjalle antaa kehyksensä murhasarja, tai mahdollisesti kaksi murhasarjaa, joiden välissä on neljän vuoden tauko. Edellisestä murhasarjasta on tuomittu pappi, joka ehkä onkin syytön. Siksi tapahtumia lähetetään Vatikaanin edustajana tutkimaan Ariannan pappisveli Ares. Arianna on työssä yliopiston oikeuspsykologian laitoksella, ja joutuu mukaan tapahtumiin etsiessään sieltä karannutta psykoottista miestä.

Ares on tehnyt väitöskirjansa sarjamurhaajista ja Arianna tutkii työssään sarjamurhaajien psykologisia profiileja. Heidän puheenvuoroissaan kirjailija siis pääsee luontevasti jakamaan suuren määrän tieteellistä tietoa. Tutkimustuloksiakin on monenlaisia, ja niiden tulkinta vaihtelee, mutta Vera Vala tuntuu sisäistäneen hyvin keskeisen tiedon, ja osaa myös välittää sen.

Olennaista on, että psyyken sairaus ei suinkaan sinänsä tee ihmistä vaaralliseksi.

– Psykiatriset ongelmat eivät ole väkivaltaisuuden synonyymi, Ares sanoi. – On suurempi todennäköisyys kuolla salamaniskuun kuin mielenterveysongelmaisen murhaamana. Ja psyyken ongelmista kärsivä päätyy todennäköisemmin uhriksi kuin murhaajaksi.

Tärkeää on myös ymmärtää se, minkä eräs poliiseista sanoo Arekselle näin:

– Kuulkaa padre, näinä vuosina murharyhmässä olen oppinut jotain. Suurin osa ihmisistä ei vaikuta todennäköiseltä murhaajalta, mutta tietynlaisessa tilanteessa kuka tahansa meistä kykenee tappamaan.

Tuon meissä kaikissa olevan valmiuden väkivaltaiseen käyttäytymiseen estää yleensä ihmisen luontainen sosiaalisuus, tarve toimia yhteisön hyväksymällä tavalla, ja kyky sellaiseen empatiaan, johon sisältyy myötätunto. Empatiakyvyn puute tekee ihmisestä välinpitämättömän muiden tunteita kohtaan, mutta hän pyrkii silloinkin jo pelkästään oman etunsakin takia käyttäytymään hyväksytyllä tavalla. Vaarallisin onkin sellainen ihminen, joka pystyy eläytymään muiden tunteisiin (sitä nimitetään toisinaan myös empatiaksi, josta puuttuu myötätunto), mutta toisen ihmisen kärsimys tuottaa hänelle nautintoa. Tällainen ihminen saattaa olla myös taitava manipuloija.

Kun Milanon nukkemestarissa etsitään sarjamurhaajaa, monesta ihmisestä paljastuu kykyä ja halua manipuloida. Manipulointia käytetään myös hyvässä tarkoituksessa, ja Ariannan esimies toteaa:

– Psykoterapiassa on aina kyse jonkinasteisesta manipuloinnista. Me vain manipuloimme potilaan mieltä tämän omaksi parhaaksi.

Niin ajattelee myös kirjassa kuvattu äiti, jonka vaikutus lastensa elämään on ollut hyvästä tarkoituksesta huolimatta varsin tuhoisa.

Vakavissa mielenterveyden häiriöissä ja luonnevaurioissa ei usein olekaan lopulta kysymys mistään sellaisesta ominaisuudesta, mikä puuttuisi terveenä pidetyltä väestöltä, vaan jokin varsin yleinen mutta normaalisti muun persoonallisuuden kontrollissa pysyvä taipumus on kasvanut hallitsemattomiin mittoihin.

Minusta oli hiukan hämmästyttävää, että Ares pohtii pahuuden ongelmaa ja sanoo tutkineensa sarjamurhaajia saadakseen selville, onko olemassa raja, jonka ylitettyään sielu ei voi enää puhdistua. Ehkä tuo ongelma liittyy hänen katoliseen uskoonsa, johon kai kuuluu dualistinen maailmankuva. Ares ei kuitenkaan ole löytänyt tuota rajaa, ja toivon, että hänelle jatkossa selviää, että tuota rajaa ei ole. Minusta tuntuu, että Vera Vala tietää sen, sillä hän kuvaa erilaisista ongelmista kärsiviä eläytyvällä ja ymmärtävällä myötätunnolla, eikä demonisoi niitäkään, joista heidän luonteensa vajavuudet ovat tehneet hyvin vaarallisia.

Tämänkin kirjan voi tietenkin lukea pelkästään dekkarina pohtien mysteeriä kuka murhat oikein teki. Myös Ariannan ja Areksen yksityiselämä kehittyy kiinnostavalla tavalla, ja Milano levittäytyy lukijan ulottuville sellaisena, että tuntee melkein käyneensä siellä. Mutta jos ei lukiessaan ryhdy pohtimaan ihmisenä olemisen perusasioita ja syyllisyyden ja syyttömyyden ongelmaa, on menettänyt kirjan sisällöstä paljon.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, Taru, viisaasta ja syvästä pohdiskelusta. Sinä luet myös rivien välejä ja ilmaiset ajatuksesi selkeästi. Olen inhonnut empatiaa-sanaa teennäisenä aina ja ihmetellyt, miksi myötätunto tai myötäeläminen ei riitä. Nyt ymmärsin, että empatia on vain osa myötätuntoa, joten saan edelleen ällötä sitä, se on keinotekoista ja valhetta.
    Milanon nukkemestari avautui enemmän ja laajemmin sun ansiosta, ja aion ottaa sen uudelleen luettavaksi syksyllä, kun menen Milanoon. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Milanon nukkemestari on kirja, joka kannattaa lukea uudestaan. Siinä on niin paljon asiaa, että kaikki ei voi avautua kertalukemisella. Vera Vala on todella mahtava kirjailija!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.