Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Kosto ikuisessa kaupungissa on Vera Valan Arianna de Bellis tutkii -dekkarisarjan toinen kirja, ja se ilmestyi vuonna 2013 Gummeruksen kustantamana.

Rooma on jo sinänsä kuvauskohteena kiinnostava, ja Ariannan ja Angelon seurassa lukija pääsee tutustumaan sekä varakkaiden ihmisten elinympäristöön että tavallisen kansan asuinpaikkoihin, ja myös Rooman yöelämän varjoihin.

Sarjan aloitusosan tapaan tässäkin esitellään murha, jonka jälkeen lukija tutustutetaan suureen määrään henkilöitä, joilla olisi sekä syy että mahdollisuus tehdä se. Nyt tutkintalinjat jakautuvat kuitenkin kahtaalle, ja Agatha Christien tapaiseen syyllisen etsintään tulee lisäksi toiminnallinen juonne.

Jo edellisessä kirjassa tuli esiin Vera Valan kiinnostus historiaan, mutta maininnat etruskeista jäivät sivuosaan. Tässä kirjassa assyriologiaa esitellään melko perusteellisesti, sillä murhattu nainen on assyriologian professori, ja yksi murhan mahdollisista syistä on tutkijoiden keskinäinen kilpailu ja kateus. Vera Vala on myös selvästi perehtynyt asioihin, joista kirjoittaa.

Murhan toinen tutkimuslinja johtaa anarkistipiireihin. Anarkismihan jakautuu moniin eri suuntauksiin, ja vilpittömästi poliittista vaihtoehtoa etsivien lisäksi mukaan tulee myös väkeä, joille turhautuneisuuden purkaminen on pääasiallinen motiivi. Arianna tutustuu häiriintyneeseen mieheen, joka on torjuttu anarkistiryhmistä, ja on ryhtynyt suunnittelemaan tuhoisaa terroritekoa. Kysymys on henkilöstä, jonka persoonallisuushäiriö ilmenee muun muassa niin, että hän nauttii tuskan tuottamisesta toiselle, eikä kykene normaaliin empatiaan, joka saisi hänet säälimään uhriaan. Jätän tarkoituksella pois diagnoosin, sillä häiriön luonteesta kiistellään, ja sitä voi olla useamman laatuista. Tunnen kuitenkin ilmiön, ja totean, että Vera Vala kuvaa sen osuvasti, ja silti tarpeettomasti demonisoimatta.

Arianna syöksyy vaaroihin hyvin uhkarohkeasti, mikä tietenkin voi johtua siitä, että kirjailija asettaa jännittävien kohtausten rakentamisen tärkeämmäksi kuin tapahtumien uskottavuuden. Mutta Ariannan käytöstä voi perustella myös hänen impulsiivisella luonteellaan ja jopa hienoisella itsetuhoisuudella. Arianna ei vieläkään ole kunnolla selvinnyt miehensä kuoleman aiheuttamasta surusta, ja hän ahdistuu myös siitä, että hänen mieleensä vähitellen palaa lisää katkelmia niistä vuosista, joita hän ei muista juuri lainkaan. Siellä on jotain uhkaavaa ja vaarallista, mutta myös muisto kiintymyksestä el Loboksi nimitettyyn mieheen.

Arianna ja Bartolomeo päätyvät rakkaussuhteeseen, niin kuin on ollut odotettavissa kirjasarjan alusta asti. Vera Vala kirjoittaa seksistä vähäeleisesti ja tyylikkäästi, ja minusta Ariannan ja Bartolomeon yhteinen ekakerta on kuvattu hyvin kauniisti.

Aivan kirjan lopussa tapahtuu jotain, jonka jätän paljastamatta, koska monet lukijat haluavat yllättyä. Minä en varsinaisesti pidä tällaisista koukuista, joilla kalastellaan lukijaa tarttumaan seuraavaan kirjaan, mutta täytyy myöntää, että Vera Vala tekee sen tässä ja myöhemminkin hyvin tehokkaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.