Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

George R. R. Martin: A Song of Ice and Fire

George R. R. Martinin fantasiakirjasarjan A Song of Ice and Fire ensimmäinen osa A Game of Thrones ilmestyi vuonna 1996. A Clash of Kings ilmestyi vuonna 1999 ja A Storm of Swords vuonna 2000. Sen jälkeen ilmestymistahti harveni, A Feast for Crows julkaistiin vuonna 2005 ja A Dance with Dragons vuonna 2011. Kuudetta osaa odottelemme edelleen, ja kirjoittajan viimeaikaisimpien suunnitelmien mukaan sarjan päättäisi seitsemäs osa.

Minä tutustuin kirjasarjaan vasta siinä vaiheessa, jolloin kaikki tähän asti ilmestyneet osat jo olivat saatavana. Kirjoihin liittyvästä televisiosarjasta olin täysin tietämätön, ja katsottuani sitä myöhemmin totesin sen poikkeavan kirjojen sisällöstä ja varsinkin niiden aatemaailmasta niin paljon, etten välittänytkään perehtyä siihen perusteellisemmin.

A Song of Ice and Fire on kirjasarja, joka muodostaa niin yhtenäisen kokonaisuuden, että sen osien arvioiminen erillisinä ei ole mielekästä. Luettuaan ensimmäisen osan on vasta päässyt sisälle keskiaikaa muistuttavaan, hyvin kuvattuun fantasiamaailmaan, johon on helppo eläytyä, taitavasti kirjoitettuihin henkilöhahmoihin ja kiinnostavaan juoneen, ja syntyy aavistus, että voi olla tulossa syvällistä eettistä pohdintaa. Joidenkin henkilöiden (varsinkin Catelynin) käytös vaikuttaa kuitenkin oudolta ja perustelemattomalta, ja saa selityksensä vasta seuraavissa osissa, kun henkilöiden persoonallisuutta kuvataan tarkemmin. Fantasiaelementitkin esitellään, mutta niiden merkitys selkiytyy myöhemmin.

Alusta asti kirjasarjaa vaivaavat sen heikkoudet, joiden takia moni jättää lukemisen kesken. Kirjoissa on paljon viihteen tehokeinoja, ja joitakin niistä Martin käyttää liikaa, joitakin kömpelösti. Liikaa on varsinkin raa'an väkivallan yksityiskohtaista kuvailua. Martinin tarkoituksena lienee ollut paljastaa väkivallan rumuus, mutta vaikutus on päinvastainen: väkivaltaa paheksuva tottuu toistuviin kauhukuviin, turtuu ja lakkaa kauhistelemasta, väkivaltaa ihannoiva taas ahmii niitä ja vahvistaa väkivaltaunelmiaan.

Seksuaalisuuden kuvaaminen ei kuulu Martinin vahvuusalueisiin. Joitakin kauniitakin seksikohtauksia kirjasarjassa tosin on, mutta myös sellaisia, jotka lähinnä muistuttavat ison pojan märkiä unia. Naisen kokemukseen Martin eläytyy melko huonosti.

Martin harrastaa myös kiusallisen paljon tehokeinoa, jota tavataan käyttää jatkokertomuksissa, että lukija haluaisi lukea seuraavankin osan: henkilö jätetään johonkin vaaralliseen tai epätoivoiselta vaikuttavaan tilanteeseen, ja siirrytään välillä kuvaamaan muuta. Tuon keinon käyttämiseen olisi ollut jonkinlaisia perusteluja yksittäisten teosten lopussa, mutta kirjan keskellä runsaasti käytettynä se pelkästään häiritsee, varsinkin kun Martin tapaa eksyttää lukijan luulemaan, että tapahtui jotain kauheaa, mikä sitten osoittautuukin väärinkäsitykseksi.

A Song of Ice and Fire on heikkouksistaan huolimatta hyvää kirjallisuutta. Sen henkilöhahmoista paljastuu sarjan edetessä ihmisiä, joiden pahimmillakin teoilla on syynsä, ja kaikista löytyy myös pyrkimystä hyvään. Fantasiaelementit eivät ole irrallisia koristeita, vaan niillä on merkityksensä vertauskuvina voimista, jotka vaikuttavat meihin ja meissä. Erityisen tärkeää on pohdinta ihmisenä olemisen ja elämisen peruskysymyksistä.

A Song of Ice and Fire ei ole helppoa luettavaa. Lukemista vaikeuttaa jo sekin, että kirjasarjan edetessä juoni leviää kovin laajalle, ja yhteen sitovia aineksia on vähän. Kirjan perimmäinen sanoma ei ole esillä suorana julistuksena, vaan kerronta pyrkii herättämään lukijan keksimään sen itse.

Sarja on vielä kesken, mutta jo nyt George R. R. Martinin rosoinen nerous on tuottanut viiden kirjan kokonaisuuden, jolla on paljon annettavaa lukijoilleen. Ja suosittelen lukemista alkukielellä. Suomennos ei ole huono, mutta se ei tavoita kaikkia vivahteita, ja joidenkin nimien suomennokset eivät ole onnistuneita. Erityisen valitettavaa on, että Jon Snow suomennettiin Jon Nietos. Silloin menetettiin vihjailut, joissa lumi muissakin muodoissaan kuin nietoksina viittaa Joniin.

2 kommenttia:

  1. Liiaksi fantasiamaailmaan uppoutumisessa on samanlainen vaarkuin siinä, että liian kauvan aikaa näytteleen hullua, kumpaankin saattaa jäädä lopullisestti kiini

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.